Todellisen kilpailun teoria

Klassisessa poliittisessa taloustieteessä voiton merkitys on ohittamaton. Yritykset ovat aktiivisia voiton tavoittelijoita, jotka eivät tyydy passiivisesti markkinoiden niille antamaan voittoon. Voittomotiivin johdattelemana ja pääomasuhteen sääntelemänä pääomia muunnetaan taloudellisessa kilpailussa suuremmiksi määriksi pääomaa, voittoja muutetaan suuremmiksi määriä voittoja. Yksittäiset pääomat pyrkivät laajentamaan toimintaansa. Näin tehdessään ne kuitenkin väistämättä törmäävät toisiin pääomiin. Tavoitellessaan voittoja yksittäiset pääomat joskus onnistuvat, joskus ainoastaan säilyvät hengissä ja joskus menehtyvät kokonaan. Tämä on todellista kilpailua (real competition).

Anwar Shaikhin mukaan todellinen kilpailu on kapitalistisen tuotantotavan keskeisin sääntelevä mekanismi. Tämä mekanismi on monimutkainen, mutta sen toiminta on mahdollista tehdä ymmärrettäväksi. Todelliseen kilpailuun kuuluu paitsi alueiden valtaaminen (kamppailu markkinaosuudesta) myös kustannusten leikkaaminen uuden tuotantoteknologian käyttöönoton ja työvoiman karsimisen avulla (varustelukilpailu). Teollisuudenalan sisällä todellinen kilpailu johtaa samanaikaisesti hintojen yhtäläistymiseen ja voittoasteiden eriytymiseen. Tuotannonalojen välillä se johtaa voittoasteiden turbulenttiin tasoittumistendenssiin sekä paineeseen ottaa käyttöön yleistä voittoastetta laskevaa pääomaintensiivistä tuotantoteknologiaa.

Todellisen kilpailun teoria on Shaikhin kapitalistisen talouden toimintaa koskevan ajattelun kruununjalokivi.

Sääntelevän pääoman käsite

Millä edellytyksillä tietylle tuotannonalalle voi investoida? Shaikh kutsuu niitä tuotantoteknologioita, joille uudet investoinnit kohdistuvat säänteleviksi pääomiksi (regulating capital). Nimitys sääntelevä pääoma viittaa parhaaseen mahdolliseen vapaasti käyttöönotettavaan tuotantomenetelmään. Yksinkertaisimmassa tapauksessa on käytössä yksi tuotantomenetelmä tai joukko saman tuottavuuden menetelmiä ja pääomia. Tällainen tilanne ei kuitenkaan ole todellisen kilpailun teorian kannalta kovin mielenkiintoinen.

Todellisuudessa useimmilla teollisuudenaloilla on käytössä sekä vanhoja tehottomampia että uusia tehokkaampia pääomia. Vanhoilla teknologioilla on yleensä korkeammat kustannukset ja uusilla matalammat. Uusinta ja parasta tuotantoteknologiaa käyttävillä pääomilla on kilpailuetu suhteessa vanhemman “vuosikerran” pääomiin, sillä uudempaa teknologiaa käyttävät yritykset voivat tuottaa halvemmalla kuin vanhaan teknologiaan nojaavat. Jos molemmat myyvät samalla hinnalla, voitot ovat korkeammat uuden teknologian pääomilla. Modernissa teollisuudessa sääntelevä pääoma on tyypillisesti yksikkökustannuksiltaan halvin, uusinta tuotantoteknologiaa käyttävä pääoma. Koska tuottajien kustannukset tuotannonalan sisällä ovat yleensä erilaiset, hinnan yhdenmukaistuminen johtaa voittoasteiden erilaistumiseen tuotannonalan sisällä.

Joillain teollisuudenaloilla on merkittäviä rajoituksia toiminnan laajentamiselle. Esimerkiksi parhaimpia viljelymaita tai kaivoksia ei voida ottaa vapaasti käyttöön. Hyvät kultakaivokset ovat luonnostaan niukkoja. Keskeistä on huomata, että se mikä on “paras mahdollinen” vaihtelee eri teollisuudenalojen välillä. Esimerkiksi teollisessa tuotannossa uusimmat tuotantomenetelmät ja tuotteet voidaan usein nopeasti kopioida ja ottaa käyttöön toisaalla. Kilpailun dynamiikka perusteollisuudessa poikkeaa ratkaisevasti esimerkiksi kaivostoiminnasta.

Hinnan tasoittuminen teollisuudenalan sisällä

Shaikhin mukaan yritykset kilpailevat todellisessa kilpailussa markkinaosuuksista leikkaamalla hintoja ja kehittämällä uusia teknologioita ja tuotteita. Viime kädessä hintojen leikkaamista rajoittavat yritysten kustannukset. Yritys, jonka kustannukset ovat matalimmat, pystyy vahingoittamaan toista yritystä enemmän kuin toinen pystyy vahingoittamaan sitä: “Joko sinä teet sen ensin, tai ne tekevät sen sinulle” lukee todellisen kilpailun huoneentaulussa. Jos hintoja leikataan, matalimman kustannuksen tuottajalla on korkein ylläpidettävissä oleva voittoaste. Tässä tilanteessa tuotantoteknologian valinnassa pätee matalimman kustannuksen periaate.

Samoilla markkinoilla toimivien yritysten myyntihinta on sidottu hintajohtajan myyntihintaan, sillä ostajat liikkuvat matalamman hinnan perässä. Ostajien käytöksen vuoksi tuottajien on seurattava hintajohtajaa ja laskettava hintojaan taatakseen riittävän kysynnän tuotteille: heidän täytyy pitää hintansa iskuetäisyydellä toisistaan. Yritykset siis asettavat hinnat, mutta eivät itse valitsemissaan olosuhteissa. Hinnat eivät kuitenkaan yleensä koskaan tasoitu täydellisesti, koska mm. sijainti, tuotedifferentaatio, laatu, maine, takuu, tuotepalvelut, yms. vaikuttavat hintaan, jonka kuluttaja on valmis maksamaan. Tästä huolimatta matalimmilla kustannuksilla tuottavilla pääomilla on todellisen kilpailun teoriassa aina yliote, sillä ne voivat tarpeen tullen leikata hintojaan muita enemmän.

Todellisen kilpailun teoriassa sääntelevät pääomat toimivat hintajohtajina, koska niillä on matalimmat kustannukset sääntelevissä olosuhteissa (so., olosuhteissa, joissa pääomat kykenevät laajentumaan ja luomaan lisätarjontaa). Muut pääomat ovat hintaseuraajia, joiden voitot määrittää hintajohtajan asettaman hinnan ja hänen omien kustannuksiensa erotus. Koska yritysten myyntihinnat tasoittuvat, mutta niiden yksikkökustannukset ovat erilaisia, pääomien voittomarginaalit väistämättä eroavat toisistaan. Samoin voittoasteet eriytyvät teollisuudenalan sisällä eri pääomien välillä, koska myyntihinnat tasoittuvat, mutta pääoma- ja kustannusrakenteet ovat erilaisia.

Voittoasteen tasoittuminen teollisuudenalojen välillä

Klassiseen taloustieteeseen kuuluu ajatus, että sijoittajat hakeutuvat suurempia voittoasteita kohti. Uudet investoinnit tehdään sen perusteella, mitä voitto-odotuksia uusimmat tekniikat tietyllä tuotannonalalla antavat. Koska sijoittajat liikkuvat joukkona yhdelle tuotannon alueelle, tarjonta lisääntyy sen piirissä. Tämä tarjonnan lisääntyminen puolestaan lisää tuotantokapasiteettia ja painaa hintatasoa ja voittoja alaspäin kyseisellä tuotannonalalla.

Pääomien liikkuminen teollisuudenalojen välillä johtaa voittoasteiden tasoittumiseen. Shaikh kuitenkin korostaa, että tämän tasoittumisen täsmällinen luonne on ymmärrettävä oikein. Todellisen kilpailun teoriassa voittoasteet tasoittuvat turbulentisti eri teollisuudenalojen välillä laihojen ja lihavien vuosien syklin kuluessa.

Todellisen kilpailun teoriassa voittoasteet tasoittuvat säänteleviin pääomiin tehtävien uusien investointien välillä. (Tarkasti ottaen Shaikh puhuu sääntelevien pääomien inkrementaalisesta, uusia investointeja koskevasta, voittoasteesta tuotannonalojen välillä tasoittuvana voittoasteena.) Se ei tarkoita esimerkiksi yritysten tai kansanatalouksien voittoasteiden tasoittumista. Se ei myöskaan tarkoita keskimääräisten voittoasteiden tasoittumista. Minä tahansa yksittäisenä vuotena sääntelevät voittoasteet vaihtelevat eri teollisuudenalojen välillä.

Todellisen kilpailun tendenssit

Todellinen kilpailu toimii taloudenpitäjien tietoisen toiminnan tahattomien seurausten kautta. Esimerkiksi hintojen tasoittuminen teollisuudenalan sisällä on prosessi, johon kukaan ei pyrkinyt. Silti se on markkinaprosessin lopputulos. Kuluttajat etsivät halvempaa tuotetta ja yritykset yrittävät saada tuotteensa myytyä. Tuloksena on hintojen yhtäläistyminen markkinoilla. Todellisessa kilpailussa tasapainottuminen näyttää kaaokselta. Järjestys ei näy pysäytetyssä kuvassa vaan vasta liikkeessä. Miten todellinen kilpailu vaikuttaa yleiseen voittoasteeseen maailmassa, jossa tuotantotekniikka jatkuvasti muuttuu ja pääomat käyvät vanhanaikaisiksi?

Todellisessa kilpailussa yritykset kohtaavat jatkuvasti heilahtelevat markkinahinnat ja epävarman tulevaisuuden. Shaikh kysyy, millä tavalla ne voivat parhaiten turvata tulevaisuutensa? Hänen mukaansa varmin tapa turvata menestys todellisessa kilpailussa on investoida matalimman kustannuksen teknologiaan, sillä tällainen tuotantomenetelmä pysyy varmimmin kannattavana kustannusten, hintojen ja kannattavuuden heilahteluissa, jossa tulevaisuus on aina enemmän tai vähemmän epävarma.

Yleensä matalammat toimintakustannukset saavutetaan korkeampien pääomakustannusten hinnalla. Todellisessa kilpailussa vallitsee suuruuden ekonomia. Voittomarginaalien ja tuotantolaitoksen koon välillä on positiivinen korrelaatio, koska suuremmilla laitoksilla on keskimäärin matalammat kustannukset. (Voittomarginaalit lasketaan voittojen määrä jaettuna tuotannon arvo, kun taas voittoaste lasketaan voiton määrä jaettuna pääomakanta. Näin ollen voittomarginaali ja voittoaste voivat hyvinkin liikkua eri tavoin.) Hintoja ja kustannuksia leikkaavat yritykset valitsevat Shaikhin argumentaation mukaan matalamman kustannuksen tuotantomenetelmät, joiden yleinen käyttöönotto merkitsee laskevaa voittoastetta, vaikka reaalipalkka pysyy vakiona. Vaikka yritykset eivät tuotantotekniikkaa valitessaan tavoittele yleisen voittoasteen laskua, se on kuitenkin kapitalismissa usein seurauksena.

Mainokset
Todellisen kilpailun teoria

PÄÄOMA JA VOITTO

Voitto on kapitalismia liikuttava voima. Jos pääoma ei löydä voittoa tuottavia sijoituskohteita, se näivettyy. Anwar Shaikh kysyy kirjansa kuudennessa luvussa Capital and Profit, mitä pääoma sitten on. Tässä alustuksessa keskitytään joihinkin Shaikhin luvussa 6 esittämiin pääomaa ja voittoa koskeviin perusajatuksiin.

Pääomakierto ja voittofunktio

Pääomaa käytetään voiton teon prosessissa. Tavarankierron yksinkertaisessa muodossa tavaran vaihtaminen rahaan ja taas uuteen tavaraan tapahtuu vaihtokauppa-periaatteella:

TAVARA – RAHA – TAVARA (T – R – T)

Tässä niin sanotussa tulojen kiertokulussa (the circuit of revenue), eli yksinkertaisessa tavarankierrossa esim. työntekijä myy työvoimaansa markkinoilla, saa palkan ja kuluttaa sen hyödykkeisiin ja rahoitusvarallisuuseriin (financial assets) edelleen samoilla markkinoilla. Raha liikkuu poispäin kuluttajasta ja lopputulos on plus miinus nolla, koska tavarat vain vaihtavat omistajaa.

Marxin näkemys pääoman kiertokulusta tarjoaa puolestaan päinvastaisen, mutta erinomaisen tavan tunnistaa ja identifioida pääoma. Marxin kuuluisa kaava on:

R – T – R’

Tässä pääoman kiertokulussa (the circuit of capital) alun perin investoitu raha (R) palaa takaisin investoijalle lisärahan (‘) kanssa. Kyseessä ei ole retorinen silmänkääntötemppu, vaan Shaikhin mukaan pääoman kiertokulkua määrittää pääoman tarkoitus: kierrossa olevat tavarat ovat kierrossa vain, jotta ne voisivat tuottaa voittoa. Rahamääräinen investointi tuotantoon tehdään voittoa silmällä pitäen, ja kaikki pääomakierron vaiheet ovat tämän voittofunktion osia.

Tästä seuraa johtopäätös, että toiminnan tarkoitus määrittelee funktion. Pääomamuodossa investoitu ja kulutustarkoituksessa kulutettu raha ovat kaksi eri asiaa: ostatko hedelmän syödäksesi sen vai myydäksesi sen voitolla. Kädessä olevan kolikon tuijottaminen hyödyttää yhtä paljon voittofunktion ymmärtämisessä kuin lasin tiputtaminen lattialle painovoimalain hahmottamisessa.

Tulojen ja pääoman kiertokulut kuitenkin vaikuttavat toisiinsa, koska esimerkiksi työntekijöiden palkat ovat osa yritysten pääomamenoja (capital expenditure) samalla kun palkoilla ostetut hyödykkeet ja rahoitusvarallisuuserät ovat osa yritysten voittomotivoitunutta myyntiä. Kaikella työvoiman aktiivisuudella tai kaikilla tuotantovälineillä ei ole pääomafunktiota, vaan vain jos ne toimivat pääoman kiertokulun piirissä, eli ovat pääomakierron osia voiton tekemiseksi.

Kaksi kokonaisvoittojen lähdettä

Klassiset taloustieteilijät tunnistivat kaksi ongelmaa suhteessa mataliin voittoihin:

  1. tuotanto-ongelman, jossa yritykset eivät kykene tuottamaan riittävästi hyödykkeitä, ja;
  2. realisointiongelman, jossa yritykset eivät kykene myymään tuottamiaan hyödykkeitä.

Koska taloustieteilijät kuitenkin tunnistivat yritysten kyvyn mukauttaa tuotantoaan toivotulle tasolle ja sopeuttaa tarjontansa markkinakysyntään, he kysyivät fundamentaalisemman kysymyksen: mikä määrittää kokonaisvoiton suuruuden niissä olosuhteissa, joissa yritykset kykenevät myymään kollektiivisesti tuottamansa tavarat?

Sir James Steuart esittää, että kokonaisvoitto (aggregate profit) muodostuu kahdesta lähteestä:

  1. positiivisesta voitosta, eli prosessista, joka lisää yleisen hyvän määrää, ja;
  2. suhteellisesta voitosta, eli prosessista, jossa tehdään siirtoja olemassa olevan varallisuusvarannon sisällä.

Shaikh antaa suhteellisen voiton ideasta esimerkin. Tulet kotiisi ja huomaat, että upouusi TV:si on varastettu. Kirjanpidon näkökulmasta kotitaloutesi varallisuus on nyt laskenut 500€. Murtovaras saa varastetusta telkkarista 200€ panttilainaamosta, josta se taas myydään 500 euron hintaan eteenpäin, josta panttilainaajalle jää 300 euron nettovoitto. Näin ollen kehkeytynyt kokonaisvoitto on 300€. Toisaalta tämä siirto kierron sisällä on vähentänyt 300€ kotitalouksien kokonaisvarallisuutta, koska sinä hävisit 500€, murtovaras sai 200€ ja TV:n ostaja maksoi 500€.

Keskeinen idea on, että kotitalousvarallisuuden menetys kirjataan tulojen kiertokulun piirissä, kun taas pääoma-arvon lisäys kirjataan pääoman kiertokulun piirissä. Kokonaiskirjanpidossa ne tasoittuvat, mutta eivät liikekirjanpidossa, jossa voitot sijaitsevat. Pelkät siirrot kiertojen välillä lisäävät kokonaisvoittoja vaikkeivät varsinaiset varallisuusarvot ole maailmassa lisääntyneet.

Marx ja positiivinen voitto

Vaikka Marx oli kiinnostunut myös suhteellisista voitoista (hän kutsuu niitä luovutusvoitoiksi), keskittyy hän positiivisiin voittoihin. Marxin argumentti on, että positiivisia voittoja esiintyy, vaikka kaikki tavarat myytäisiin arvostaan. Tämän tarkoitus oli alleviivata, etteivät epätasainen tulonjako tai tulonsiirrot ole kaikkein oleellisimpia kysymyksiä voitoista puhuttaessa, vaan että voittojen keskiössä on positiivinen voitto, tuotantoprosessi, joka lisää tavaroiden määrää.

Marxin mukaan positiivista voittoa ei voi olla ilman lisätyöaikaa (surplus labor time). Jos työläisten on tehtävä vaikkapa 4 tuntia töitä uusintaakseen kollektiivisesti oman olemassaolonsa edellytykset (~keskimääräistarpeet), voivat he vasta tämän yhteiskunnallisesti välttämättömän työajan jälkeen tuottaa positiivista lisätuotetta (positive surplus product). Suhteessa voittoihin Shaikh nostaa tässä mielessä kiinnostavan kysymyksen esille: mitä tapahtuu jos lisätyötä ei ole ja myyntihinnat nousevat sisäänostohintojen yläpuolelle?

Positiivista nimellisvoittoa (positive aggregate nominal profit) voi esiintyä vaikka myyntihinnat olisivat sisäänostohintoja kalliimpia. Todellinen kokonaisvoitto (aggregate real profit) pysyy kuitenkin nollassa myyntihintojen nousun aiheuttaman tuotantokustannusten nousun vuoksi. Tämän vuoksi todellisia liiketoiminnan voittoja – jatkuvia yritysvoittoja – pitää mitata rinnakkain yritystoiminnan ylläpidon kustannusten kanssa.

Toisin sanoen: Voittoja pitää mitata niin, että samoja hintoja sovelletaan panoksiin ja tuotoksiin.

Positiivista voittoa ei siis voi olla ilman lisätyöaikaa. Tästä huolimatta kokonaisvoitto voi vaihdella kun tavaroiden suhteelliset hinnat muuttuvat, silloinkin kun lisätuote (lisätyöajalla tehty tuote) pysyy samana. Vaikka voitto on lisätyön heijastus, kierron peili on kiero. Tämä tuottaa Shaikhin mukaan kuuluisan transformaatio-ongelman. Tämän tunnistaminen ei kuitenkaan riitä, vaan on kysyttävä kuinka ja miksi voitto voi itsenäisesti vaihdella suhteessa määrällisiin aineellisiin muutoksiin (physical quantities).

Vastaus piilee Shaikhin mukaan siinä, että tavaroiden suhteellisten hintojen muutoksilla on erilaisia vaikutuksia tulo- ja pääomakiertojen piireihin. Tällöin niistä voi syntyä siirtoja näiden piirien välillä vaikka kierrossa olevan kokonaisraha-arvon määrä pysyisi samana. Kokonaisvoitto on sekoitus kahta Steuartin esittämää komponenttia.

Lopuksi

Elämmekö vaihtotalous-tyyppisessä markkinataloudessa vai kasvupakkojen määräämässä kapitalismissa? Voimme kysymyksen kohdalla palata tulo- ja pääomakierron ajatukseen, joka tiivistää joukon luvun keskeisiä ideoita.

Shaikhiin perustuen voi tuoda esille, ettei pohjimmiltaan tulojen kiertokulkuun kiinnittyvä valtavirtainen talousteoria pysty käsittelemään kapitalismin luonnetta. Talouden kiertokulku ei ole umpio – itsensä tasapainottava tulokierto – vaan jatkuvasti paisuva tavaratuotanto, laajeneva pääoman kiertokulku. Investoimalla pääomakiertoon rahaa pyritään tekemään lisää rahaa, mutta rahamuotoisten voittojen loputon lähde ei voi olla pelkät siirrot kirjanpidon kategorioiden välillä, vaan maailmaan on tuotettava uusia tavaroita. Jos reaalisia voittoja ei ole saatavilla, pääoma näivettyy, talouden kierto hiipuu, eikä tavaroita tule enää kierron piiriin.

PÄÄOMA JA VOITTO

Klassinen rahateoria

Luvussa 5: Exchange, Money and Price Shaikh rakentaa rahateoriansa klassisen poliittisen taloustieteen, ja erityisesti Karl Marxin rahateorian, perusperiaatteille. Marx rajaa teoksessaan Poliittisen taloustieteen arvostelua (1859) käsittelynsä niihin rahan muotoihin, jotka syntyvät välittömästi tavarankierrosta eli tuotteiden vaihdon seurauksena. Hän keskittyy erityisesti tilanteeseen, jossa tavarat hinnoitellaan suhteessa tiettyyn rahatavaraan, kuten kultaan. Jos mikään yksittäinen tavara ei olisi keskeinen hinnanmuodostuksen kannalta, rahajärjestelmä toimisi Marxin mukaan toisin. Marx kuitenkin toteaa, että näiden rahan kehittyneempien muotojen, kuten fiat-rahan ja pankkijärjestelmän synnyttämän luottarahan, analyysi kuuluu tuotanto- ja kiertoprosessin korkeamman vaiheen analyysiin. Korkeamman vaiheen käsittely jäi Marxilta kesken – kuten tunnettua, hän ehti julkaisemaan taloustieteellisestä pääteoksestaan Pääomasta vain ensimmäisen niteen. Marxin rahateoria pätee Shaikhin mukaan näin ollen vuosiin 1939/40 saakka, mihin asti kulta toimii yleisesti rahatavarana.

Shaikh kuitenkin omaksuu Marxin lähtökohdan: raha on tavarantuotannon välttämätön elementti. Markkinavaihto, joka jäsentää tavarantuotantoa kapitalismissa, on kuitenkin vain yksi mahdollinen tapa jakaa tuotettuja tavaroita – erotuksena välittömästä distribuutiosta tai lahjataloudesta.

Modernin rahan alkuperä

Raha on vaihdon kielioppia, joka syntyy välttämättä vaihtokaupan laajentuessa ja vakiintuessa. Välittömässä vaihtokaupassa tavaralla, kuten viljalla, on yhtä monia eri “vaihtokursseja” kuin markkinoilla on tavaroita; takki voidaan vaihtaa kahteen kyynärään kangasta tai kymmeneen astiaan viljaa, ja niin edelleen. Kun vaihto yleistyy, yksi tavara – kuten suola tai kulta – vakiintuu yleiseksi vastikkeeksi. Samoin kuin kieliopin tapauksessa, valtio kodifioi rahan ja ottaa sen hallintaansa, mutta raha, sen enempää kuin kielioppi, ei ole valtion keksimä.

Niin yksityiset toimijat kuin valtiotkin ovat toistuvasti laskeneet liikkeelle rahaa, jonka metallipitoisuus on sen nimellisarvoa alempi. Rahanimet ovatkin alun perin metallien painomittoja, joista rahanimet ovat ajan kuluessa erkaantuneet. Vähempiarvoiset kolikot toimivat kuitenkin paikallisilla markkinoilla arvon merkkeinä. Rahan universaali validisuus tulee sitä merkittävämmäksi, mitä kauemmaksi paikallistasolta siirrytään. Niinpä kulta on yleensä toiminut rahatavarana maailmanmarkkinoilla.

1600-luvun alussa lontoolaiset kultasepät kirjoittivat asiakkailleen talletustositteita, joilla säästäjät puolestaan ryhtyivät suorittamaan maksuja. Näin talletustositteet alkoivat kiertämään maksuvälineinä. Se tosiasia, etteivät tallettajat tavallisesti nosta rahojaan samanaikaisesti, antaa pankeille tilaisuuden luoda maksuvälineitä kuin tyhjästä. Niinpä pankkiirit oppivat pian normaalioloissa vaaditun reservien määrän. Laitoksista, jotka olivat aloittaneet talletusinstituutioina, tuli luottoa ja siten myös maksuvälineiden määrää laajentavia pankkeja.

Kun valtio laskee rahaa liikkeelle, valtion lisääntynyt kulutus voi lisätä kierron tarvitsemaa rahamäärää, mutta rahan liikkeellelasku voi myös johtaa rahan arvon laskuun. Näin tapahtui kontinentaaliksi nimetylle setelirahalle Yhdysvalloissa vuosina 1775-9 sekä Ranskan vallankumouksen ajan assignaatille. Seuraavat fiat-raha kokeilut johtivat vielä pelottavampiin inflaatiolukemiin, kuten 1923 Saksassa.

Taloudeltaan vakaammissa maissa inflaatio on ollut huomattavasti hillitympää. Esimerkiksi USA:ssa rahan arvo on vuosittain laskenut alle neljä prosenttia vuodesta 1940 vuoteen 2008. Toisaalta tämä tarkoittaa, että Yhdysvaltain hintataso on noussut mainittuna aikana 14-kertaiseksi. Sotien jälkeen Iso-Britanniassa keskimääräinen inflaatio (5,6%) ja hintojen 39-kertaistuminen vastaa kuuluisaa Rooman imperiumin rahan arvon laskua 150-301 j.a.a. Taloushistorioitsijat ovat pitäneet tätä “katastrofaalista” inflaatiota yhtenä mahdollisena selityksenä Rooman imperiumin tuholle.

Millainen teoria selittäisi nämä hintatason heilahdukset?

Teorioita hintatasosta

Rahan kvantiteetti- eli määräteoria johtaa kansallisen hintatason liikkeellä olevan rahan määrästä. Tätä teoriaa kannattivat muun muassa David Hume sekä David Ricardo, ja sillä on merkittävä rooli myös nykytaloustieteessä.

Muun muassa Thomas Tooke, Marx ja modernit keynesiläiset puolestaan kääntävät kausaation päinvastaiseen suuntaan: hintataso määrittää kierrossa tarvittavan rahan määrän, joka tietenkin riippuu myös rahan kiertonopeudesta. Rahan tarjonta on siis endogeenista. Rahan määrä ei selitä hintatasoa, toisin kuin kvantiteettiteoria olettaa.

Uusklassisen täystyöllisyyden oletukselle perustuvan kvantiteettiteorian mukaan rahan tarjonnan tulisi kasvaa samassa suhteessa kuin tuotanto kasvaa. Tämän teorian täystyöllisyysoletus implikoi, että pitkän aikavälin tuotos riippuu työn tarjonnasta. Klassiset taloustieteilijät sen sijaan olettivat, että tuotoksen kasvu riippuu investointien kannattavuudesta, mikä ei edellytä täystyöllisyyttä.

Modernien endogeenisen rahan teorioiden, eli lähinnä keynesiläisten, mukaan työttömyys on kapitalistisessa tuotantotavassa normaalitila – toisin kuin kvantiteettiteoriassa oletetaan. Kun kokonaiskysyntä nousee, myös tuotanto ja työllisyysaste kasvavat. Kokonaiskysynnän lisääminen aiheuttaa inflaatiota vasta täystyöllisyyttä lähestyttäessä.

Marxin teoria hintatasosta

Koska yleinen hintataso määrittää kierrossa tarvittavan rahan määrän, yleisen hintatason teoria on keskeinen Marxin rahateorialle. Marxin julkaistuissa teoksissa esitetty rahateoria rajoittuu eksplisiittisesti sellaisiin rahajärjestelmiin, joissa jokin rahatavara toimii hinnoittelun välineenä. Kulta lakkasi toimittamasta tätä roolia 1930-luvun laman aikana.

Kun hinnat mitataan viime kädessä kullassa, pitkän aikavälin yleinen hintataso riippuu Marxin mukaan kahdesta tekijästä. Yhtäältä hintatasoon vaikuttaa kullan valmistamisen suhteellinen vaikeus. Jos vaikkapa kullan kaivaminen helpottuu teknologisen kehityksen seurauksena nopeammin kuin muiden tavaroiden tuottaminen, kilpailu pakottaa kullan halpenemaan suhteessa muihin tavaroihin. Kultaan sidottua rahaa tarvitaan tällöin enemmän jokaisen vaihtotapahtuman yhteydessä ja hintataso nousee. Yleensä tällaiset muutokset ovat kuitenkin varsin hitaita.

Toisaalta hintataso riippuu rahan ja kullan vaihtokurssista. Kurssi voi olla joko kiinteä tai kelluva. Esimerkiksi keskuspankki saattaa yrittää pitää vaihtokurssin kiinteänä siten, että se lupaa vaihtaa aina tietyn määrän kultaa tiettyyn määrään rahaa. Tällöin hintataso asettuu kullan työarvon ja keskuspankin määräämän kiinteän kurssin mukaiseksi. Keskuspankki ei kuitenkaan voi asettaa kurssia vapaasti, vaan se joutuu toimimaan tavarakierron määrittämän rahan kysynnän puitteissa. Mikäli vaihtokurssi kelluu eikä hintoja aseteta suhteessa kultaan, yleinen hintataso vapautuu suhteestaan kultaan.

On syytä huomata, että rahan määrän poikkeuksellinen lisääntyminen, esimerkiksi kultaryntäyksen tai valtion rahanpainannan yhteydessä, ei välttämättä nosta suoraviivaisesti hintatasoa. Tämä johtuu siitä, että rahan määrän lisääntyminen stimuloi tavallisesti tavaroiden tuotantoa. Kierrossa olevien tavaroiden määrä puolestaan vaikuttaa taloudessa tarvittavan rahan määrään. Mikäli tavaroita siis vaihdetaan enemmän ja useammin, vaihdon ylläpitämiseksi tarvitaan myös enemmän rahaa. Koska rahan lisääntyminen johtaa kiertävien tavaramäärien lisääntymiseen, rahan lisääntyminen nostaa hintatasoa vain epälineaarisesti,

Kullan kysyntä nousi kultakannan efektiivisesti lakattua 1930-luvun alussa. Vuodesta 1933 vuoteen 2009 kullan dollarihinta on lähes 47-kertaistunut. Kulta toimii epävarmoina aikoina arvon säilyttäjänä ja toimii indeksinä pitkille sykleille.

Fiat-raha

Shaikh katsoo, että Marxin rahateoria pätee fiat-rahaan niin kauan kuin rahatavara toimii hinnoittelun välineenä, kuten oli kontinentaalien tai assignaattien tapauksessa. Kun kulta ei enää toimi hintojen asteikkona, hintataso riippuu suoraan makrotaloudellisista tekijöistä. Samalla voittoasteiden tasoittuminen eri tuotannonalojen välillä määrää yhä edelleen suhteellisia hintoja.

Tavaroiden hinnat voidaan yhä edelleen ilmaista kullassa, mutta kausaatio kullan ja muiden tavaroiden hintojen välillä muuttuu. Absoluuttisesta hintatasosta tulee polkuriippuvainen. Ei ole enää olemassa “normaalitasoa”, jonka määrittäisi kullan tuottamisen suhteellinen vaikeus. Kun kulta ei toimi enää välineenä, jossa hinnat ilmaistaan, kullan markkinahinnan nousu ei myöskään vaikuta yleiseen hintatasoon.

Shaikh rakentaa endogeenisen rahan teoriaa klassisen poliittisen taloustieteen keskeisestä lähtökohdasta käsin: pääomien kasaantuminen riippuu kannattavuudesta.

Fiat-rahan ja modernin luottojärjestelmän erikoisuus on siinä, että kokonaiskysyntä voi kasvaa määrättömästi suuremmaksi kuin tavaroiden potentiaalinen tarjonta. Tarjonnan kasvun rajana taas on marxilaisessa teoriassa voittoaste – ei työvoiman tarjonta.

Shaikhin mukaan modernin inflaation selittämisen edellyttämät muuttujat ovat 1) kasvu ja voittoaste sekä 2) ylimääräinen kysyntä. Palaamme näihin kysymyksiin tarkemmin myöhemmässä blogauksessa.

Lokakuun 15-16. päivä blogi matkaa Tukholmaan Marx 2016 -konferenssiin kuuntelemaan Anwar Shaikhin keynote-luentoa. Ne, jotka eivät pääse paikalle, voivat aina kuunnella Capitalism -kirjaan liittyvää luentosarjaa netistä.

p.s. Ensimmäinen suomalainen arvio Capitalism -teoksesta on ilmestynyt. Lisää arvioita on luvassa.

Klassinen rahateoria

Klassinen mikrotaloustiede

Uusklassisen teorian visio taloudesta lähtee tyypillisesti liikkeelle kotitalouksista ja yrityksistä, jotka optimoivat (maksimoivat hyötyä tai voittoja) annettujen rajoitteiden puitteissa. Tässä teoriassa taloudellinen arvo liitetään preferenssien avulla mallinnettuihin rajattomiin haluihin, jotka törmäävät resurssien niukkuutta heijastaviin rajoitteisiin, kuten hinnat ja tulot. Nämä ovat signaaleja, jotka kertovat kotitalouksille ja yrityksille, miten niiden ristiriitaiset halut on mahdollista sovittaa yhteen. Rajattomien halujen ja niukkojen resurssien välinen jännite ratkeaa markkinoiden toiminnan välityksellä.

Uusklassisessa mikrotalousteoriassa yhteiskunnalliset suhteet ihmisten välillä palautetaan tavaroiden välisiin suhteisiin. Kuluttajat ja yritykset reagoivat hintoihin ja tavaroiden määriin sekä tulojen ja kustannusten asettamiin rajoituksiin. Yhteiskunnallisille suhteille toisiin ihmisiin tai toisiin yrityksiin ei perusmallissa ole sijaa. Sen sijaan ne tulevat mukaan tarkasteluun enintään poikkeamana tai lisäyksenä yleiseen malliin, jota nämä lisäykset eivät kuitenkaan horjuta.

Uusklassisen teorian ideologinen tehtävä

Uusklassinen representaatio kuluttajasta lähtee liikkeelle asosiaalisesta kuluttajasta, jonka preferenssit ovat vakaat ja riippumattomat muista ihmisistä. Yritykset puolestaan ovat näiden kuluttajien tahdottomia ja loputtoman joustavia palvelijoita. Anwar Shaikh kysyy, miten joku on voinut päätyä tällaiseen teoreettiseen jäsennykseen?

Shaikhin mukaan uusklassinen mikroteoria on ainoa jäsennystapa, joka varmistaa, että käytetyssä teoreettisessa kuvauksessa markkinat reagoivat täydellisesti ja passiivisesti siihen, mitä yksilöt haluavat. Koska ihmiset eivät reagoi toistensa käytökseen, heidän pitää reagoida johonkin toistensa takana: he siis reagoivat ”markkinoihin”, jossa tavarat ovat kaupan. Tämä teoreettinen rakennelma tarjoaa oikean johtopäätöksen: markkinat ovat täydellinen ja optimaalinen järjestelmä.

Vaihtoehto uusklassiselle ideologialle

Anwar Shaikhin mukaan on enimmäkseen turhaa kritisoida uusklassista talousteoriaa, koska teorian asema riippuu poliittisista johtopäätöksistä, ei teoreettisista tai empiirisistä tuloksista. Teorian oletuksia tarvitaan, koska ne ovat halutun johtopäätöksen (markkinat toimivat täydellisesti, tehokkaasti, optimaalisesti, yms.) kannalta tarpeellisia. Niinpä Shaikhin mukaan uusklassisen mikrotalousteorian kritiikin sijaan tarvitaan konkreettinen vaihtoehto, joka kykenee parempiin ja tehokkaampiin selityksiin samoille ilmiöille.

Uusklassisen mikrotaloustieteen tilalle Shaikh esittää klassista mikrotaloustiedettä, joka kykenee selittämään kaikki keskeiset taloudelliset ilmiöt (yritysten kustannukset, tavaroiden suhteelliset hinnat, tulonmuodostuksen ja -jaon, todellisen kilpailun markkinoilla, rahoituksen ja kansainvälisen kaupan ilmiöt). Näitä teemoja Shaikh kehittelee Capitalism-kirjansa luvuissa 4, 6, 7, 9, 10 ja 11.

Turbulentti tasoittuminen

Klassisessa mikrotaloustieteessä keskeisellä sijalla ovat erilaiset tasoittumisprosessit. Esimerkiksi pääomien liikkuminen yritysten ja teollisuudenalojen välillä tasoittaa voittoeroja. Samoin työläisten liikkuminen yritysten ja teollisuudenalojen välillä tasoittaa palkkaeroja. Kumpikaan tendenssi ei kuitenkaan synnytä yhtäläistä palkkatasoa tai yhtäläistä voittotasoa, vaan määrätyn palkka- ja voittojakauman.

Ennen kaikkea tämä liike synnyttää tendenssin voittoasteiden ja palkkatason turbulentin tasoittumiseen. Tämä tendenssi on keskeisellä sijalla selitettäessä markkinoiden dynamiikkaa, mutta sen ymmärtäminen aktualisoituneena asiantilana markkinoilla olisi Shaikhin mukaan ehdottoman virheellistä.

Ratkaiseva asymmetria: yritykset ja kuluttajat

Klassinen yrityksen teoria pitää sisällään ajatuksen, että yritykset, jotka eivät tuota voittoa tuhoutuvat ennemmin tai myöhemmin. Tätä periaatetta ei kuitenkaan ole olemassa kuluttajan teoriassa. Kuluttajat eivät kohtaa todellisen kilpailun kaltaista rajoitetta, joka on yrityksille todellisuutta. Heihin kuitenkin vaikuttavat moninaiset yhteiskunnalliset vaikutteet.

Klassinen kuluttajan teoria ottaa huomioon, että kulttuuri (ja yritykset mainonnan yms. kautta) muovaa ihmisten preferenssit, jotka omaksutaan sosiaalistumisen kautta. Preferenssit ovat osa kulttuuria, ne eivät ole yksilön muuttumaton piirre, vaan kulttuurisesti omaksuttu muuttuva asia. Kuluttajat voivat toimia tavan, perinteen tai päähänpiston voimasta, yritykset kilpailun synnyttämän pakon ajamana. Siten klassisessa lähestymistavassa kuluttajan ja yrityksen välille muodostuu kiila, ratkaiseva asymmetria.

Tuotannon ensisijaisuus

Toisin kuin uusklassisessa teoriassa, klassisessa mikrotaloustieteessä kuluttajan ja yrityksen teoriaa lähestytään epäsymmetrisesti. Samat periaatteet eivät sovellu molempiin. Yrittäjän teoria menee kuluttajan teorian edelle, koska yritykset toimivat aktiivisesti ja niiden toiminta määrittelee hinnan. Yritykset hallitsevat markkinoita. Selitettäessä hintojen muodostumista tuotannon vaikeus on ratkaisevalla sijalla.

Klassisen näkökulman ymmärtämisen kannalta on keskeistä ymmärtää, että voittojen ja palkkojen tasoittumisen periaatteet menevät preferenssien ylitse hintojen määräytymistä selittävinä tekijänä. Voittoasteiden ja palkkojen erot käynnistävät tasoittumisprosessin (arbitraasi), jossa hinnat lähestyvät reaalisten kustannusten osoittamaa keskimääräistä tasoa.

Pääoman valtakunta

Shaikhin mukaan klassisessa taloustieteessä pääoma on kapitalismin hallitseva voima ja voitto sen ratkaiseva kannustin. Tämä klassinen näkökulma johtaa vaihdon alueelta takaisin tuotantoon. Tuotannon alueella voiton objektiivisena perustana toimii lisätuote ja kilpailu toimii välineenä, jonka kautta voitto säätelee taloudellista kiertokulkua. Voitto on yritysten selviytymistaistelun mitta ja pysyvät tappiot ajavat yrityksen konkurssiin.

Kustannusleikkaukset ovat keino yrittää parantaa yrityksen selviytymismahdollisuuksia ja kilpailu luo paineen niiden käyttöönottoon. Kilpailun luomat pakot johtavat hintojen ja voittoasteiden tasoittumisen tendensseihin. Kilpailu on yritysten välistä sodankäyntiä ja kapitalismin rationaalisuus on tämän sodankäynnin “rationaalisuutta”. Tällainen järjestelmä on jatkuvasti kriisialtis. Sen sijaan selitystä kaipaavat pikemminkin hetkittäiset tyynet kaudet.

Klassinen mikrotaloustiede

Mikrotaloustiede ilman metafysiikkaa

Yhteiskuntatieteiden pisimmälle kehitelty metafyysinen rakennelma on epäilemättä uusklassinen mikrotalousteoria. Tämä teoreettinen konstruktio on metafyysinen  kahdessa mielessä: 1) se selittää yhteiskunnallisia ilmiöitä yhteiskunnan ulkopuolisista muuttumattomiksi oletetuista tai ylihistoriallisista käsitteistä käsin (preferenssit, teknologia, alkuvarallisuus); 2) se konstruoi nämä selittävät käsitteet nojaten perustavampiin käsitteisiin, joita niitä ei voi johtaa kuluttajien tai yritysten käytöstä koskevasta empiirisestä aineistosta (indifferenssikäyrät, isokvantit, yms.).

Anwar Shaikhin kirja Capitalism: Competition, Conflict and Crisis (Oxford University Press, 2016) on pyrkimys hahmotella mikrotaloustieteelle sellainen teoreettinen perusta, joka tulee toimeen ilman kaikkea sitä metafyysistä roskaa, josta uusklassinen mikrotalousteoria ammentaa voimansa.

Uusklassinen oppikirjamikro

Uusklassisen mikrotalousteorian oppikirjaesityksissä (Esim. Hal Varian tai Robert Frank) lähdetään yleensä liikkeelle kuluttajan teoriasta ja edetään vaihe vaiheelta kohti yrityksen teoriaa. Kun nämä kaksi on esitetty, päädytään tutkimaan tasapainon muodostumista vaihdon kautta. Lähtökohtana on, että samat työkalut soveltuvat sekä kuluttajan että yrityksen teoriaan. Vaikka yrityksen ja kuluttajan teoria esitetään tasavertaisina, jälkimmäinen on kuitenkin eräässä mielessä perustavampi: sillä on vakaa perusta kuluttajan preferensseissä.

Uusklassisen teorian oppikirjaesitykset kuluttavat kasapäin mustetta kuluttajan ja yrityksen teorioiden yksityiskohtien rakenteluun. Lopulta ne kuitenkin palaavat yksilöiden voluntaariseen vaihtoon, joka on uusklassisen mikrotalousteorian yhteiskuntaontologinen lähtökohta. Tästä näkökulmasta taloudenpitäjät nähdään tasa-arvoisina omistajina, joilla kullakin on omaa alkuvarallisuutta. Ilman omaisuutta vaihdossa ei voi päästä liikkeelle ja toimia subjektina. Niinpä työläiset ymmärretään vähintään työvoimansa omistajina, jotka kohtaavat koneiden ja maan omistajat tasavertaisena markkinoilla. Tuotanto tulee mukaan kuvaan epäsuorana tapana järjestää vaihto.

Kuluttajan ja yrityksen teoriat

Kuten Shaikh tuo esiin, teknisesti uusklassinen kuluttajan teoria nojaa kolmeen perusmuuttujaan: hyödykkeiden hinnat, tulon asettama budjettirajoite ja preferensseihin pohjautuva hyödyn maksimointi. Kuluttajat ottavat hinnat annettuina ja maksimoivat hyötyään annetun budjettirajoitteen puitteissa. Kuluttajat siis ovat hintojen ja tulojen suhteen passiivisia, mutta hyödyn maksimoinnissaan maksimaalisen aktiivisia subjekteja. 

Yritykset vuorostaan pyrkivät tuottamaan lisää juuri sen määrän hyödykkeitä, että lisäyksikön tuottamisen vastaa tuottoa, jonka se luo. Tällä tavoin yritykset maksimoivat teorian mukaan voittonsa. Samaan tapaan yritykset palkkaavat lisätyöntekijöitä siihen asti, kunnes lisätyöntekijän tuottama arvo vastaa hänen palkkauskustannuksiaan. Sikäli kuin markkinat toimivat häiriöttömästi, lopputulos on kaikkien osapuolten kannalta paras mahdollinen.

Metafysiikan karsiminen mikrotaloustieteestä

Shaikhin mukaan mikrotaloustieteestä pitää karsia turhat metafyysiset oletukset, kuten hyperrationaaliset taloudenpitäjät ja heidän muuttumattomat preferenssijärjestyksensä. Näitä oletuksia ei tarvita mikrotaloustieteen tunnettujen empiiristen tulosten johtamiseen. Sen sijaan niiden merkitys on kapitalismia oikeuttavien teoreettisten johtopäätösten tuottamisessa.

Hyperrationaalisten taloudenpitäjien ja muuttumattomien preferenssien sijaan voidaan realistisesti olettaa, että yksilöt ovat heterogeenisia, heidän motivaationsa ovat kompleksisia, joskus sattumanvaraisia ja aina alttiita yhteiskunnallisille vaikutuksille. Se, että tällainen vaihtoehtoinen realistinen mikrotaloustiede on mahdollista rakentaa, on Shaikhin kirjan lähtökohta.

Maailma ilman hyperrationaalisuutta

Shaikhin mukaan hyperrationaalisuudesta luopumisessa on paljon etuja. Kun rakennamme taloustieteen mikroperustan ihmisten aktuaalisen käyttäytymisen ympärille fantasian sijaan, 1) voimme nähdä selvemmin yksilöiden käytöksen koko monimutkaisuuden, 2) voimme saada paremman kuvan siitä miten miljoonat koordinoimattomat taloudenpitäjät päätyvät markkinoilla johdonmukaisiin ratkaisuihin ja 3) voimme saavuttaa yleisen selityksen kuluttajan ja yrityksen käyttäytymisestä.

Shaikhin opettajan Gary Beckerin mukaan mikrotaloustieteen kivijalka on periaate, jonka mukaan kysytty määrä reagoi negatiivisesti hinnan korotukseen: kun tavaran hinta nousee, kuluttajat ovat kollektiivisesti haluttomampia ostamaan sitä. Shaikhin keskeinen väite on, että tämä tulos on täysin riippumaton kuluttajan käytöstä koskevasta uusklassisesta mallista. Sen johtamiseen ei tarvita hyödyn maksimoinnin tai indifferenssikäyrien kaltaisia monimutkaisia metafyysisiä konstruktioita, koska nämä tulokset on johdettavissa paljon yksinkertaisemmista rajoitteista.

Occamin partaveitsi käyttöön

Kirjansa luvussa 3 Shaikh osoittaa, että kuluttajan teorian päätulokset (esim. laskeva kysyntäkäyrä, Engelin laki, Keynes-tyyppinen kulutusfunktio) voidaan johtaa kahdesta yksinkertaisesta muovaavasta rakenteesta (shaping structures). Shaikhin esittämät muovaavat rakenteet ovat kuluttajan tulotaso ja välttämättömän hyödykkeen kulutuksen minimitaso. Tulotaso rajoittaa valintoja, joita kuluttaja voi tehdä ja välttämättömän kulutuksen minimitaso tuo malliin “ratkaisevan epälineaarisuuden” välttämättömyyshyödykkeiden (esim. asunto) ja luksushyödykkeiden (esim. osake) välillä.

Mikrotaloustiede tarvitsee Occamin partaveistä: kilpailevista teorioista on valittava se, joka kykenee selittämään samat asiat mahdollisimman pienellä määrällä teoreettisia oletuksia. Tätä metodologista ehtoa uusklassinen mikrotalousteoria ei kykene täyttämään. On klassisen mikrotaloustieteen paluun aika.

Mikrotaloustiede ilman metafysiikkaa

Pysyvä inflaatio on uusi ilmiö

ja kahdeksan muuta totuutta kapitalismista

 

Tavaroiden hinnat tuntuvat nousevan jatkuvasti. Kuten alla olevasta kuvaajasta näkyy, pysyvä inflaatio alkoi kuitenkin todellisuudessa vasta toisen maailmansodan yhteydessä.

1

Inflaatiota koskeva arkikokemuksemme on virheellinen, koska asian todellinen laita käy ilmi vasta pitkän aikavälin tarkastelusta. Esittelen alla kahdeksan tutkimustulosta, jotka tarkentavat kuvaamme kapitalismista. Tiedot perustuvat taloustieteilijä Anwar Shaikhin Capitalism-kirjaan. Kerron teoksesta lisää tekstin lopussa.


1. Vauraus kasaantuu läjiin

 

gold-pilewu

Maailman neljän rikkaimman maan bruttokansantuote oli vuonna 1600 tuskin kolminkertainen köyhimpiin verrattuna. Vuonna 2000 se oli kuusikymmentäneljäkertainen. Tällainen eriytyminen on kapitalismin historialle tyypillistä. Vauraus kasaantuu läjiin sekä maailman mittakaavassa että yksittäisten maiden sisällä. (Lähde: s. 71; kuva clarajewellery)


2. Kasvu sakkaa

snail-graph-slow

Talouskasvu on ollut kapitalismin historiassa jatkuvaa. Edes kriisit eivät vaikuta asiaan kuin väliaikaisesti. Esimerkiksi vuonna 1929 yhdysvaltain reaaliarvoinen bruttokansantuote henkeä kohti oli noin 8 000 dollaria. Lukema huiteli 15 000 dollarissa jo vuonna 1949, vaikka väliin iskivät sekä Suuri lama että toinen maailmansota.

Kapitalistisen talouden kasvu sakkaa kuitenkin hiljalleen. Esimerkiksi Yhdysvaltain teollisuustuotantoa ja investointiastetta mittaavat indeksit tuplaantuivat 1800-luvulla noin vuosikymmenessä. Nykyään niiden tuplaantuminen kestää kahdesta kolmeen vuosikymmentä. (Lähde: s. 57; betanews)


3. Hinnat noudattelevat työarvoja

3

Tavaroiden hinnat selittyvät lähes 90-prosenttisesti sillä, paljonko palkka- ja sivukuluja niiden tuottamisesta suoraan ja epäsuorasti koituu. Autot ovat siis paperiliittimiä kalliimpia, koska niiden tuottaminen on työläämpää. (Lähde: s. 69–70)


4. Työ tehostuu (ostajalleen)

4

Työn tuottavuus on kasvanut läpi kapitalismin historian. Tehokkuuden hyödyt eivät kuitenkaan aina näy työn tekijöiden palkkapussissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain palkkakehitys on pysähtynyt jo 1970-luvulla, vaikka tuottavuus on edelleen kasvanut. (Lähde: s. 60)


5. Työttömyys pysyy

5

Työttömyys jos mikä kuuluu kapitalismiin. Joskus se lisääntyy, joskus vähenee, mutta koskaan se ei häviä. (Lähde: s. 61)


6. Voitontavoittelu tasoittaa voittoasteet

office-bully-bulying-profit-driven-societies-lig.jpg

Kapitalisti panee rahansa töihin tehdäkseen lisää rahaa, eli investoi saadakseen voittoa. Siksi investoinnit kohdistuvat vahvimmin aloille, joilla niistä saa kulloisellakin hetkellä korkeimman voiton. Uudet investoinnit ruokkivat kuitenkin tehokkaimpia tuotantokäytäntöjä sekä lisäävät tarjontaa, mikä painaa hintoja. Aiemmat korkean voiton alat putoavat siksi nopeasti yleisen voittoasteen liepeille, ja investointien vahvin virtaus kääntyy taas muualle. (Lähde: s. 68; livingincomeguaranteed)


7. Yleinen voittoaste asettuu

7

Ennen oli voitotkin parempia. Kun yhdysvaltalainen kapitalisti pani satasensa töihin vuonna 1947, hän odotti tienaavansa 114 euroa vuoden loppuun mennessä. Kapitalisti saattoi siis tuplata rahansa viidessä vuodessa. Nykyään ressukka saa olla onnellinen jo 108 eurosta. Tuplaantuminenkin kestää näissä oloissa yhdeksän vuotta. (Lähde: s. 66)


8. Kultahinta aaltoilee

8

Kullassa mitattu tavaroiden hintataso aaltoilee pitkällä aikavälillä. 1900-luvulla aallonharjalta aallonharjalle kuljettiin noin 40 vuodessa. Aallot näkyvät arkikokemuksessa esimerkiksi nousukausina, lamoina ja sotina. Ne eivät kuitenkaan näy suoraan rahamääräisissä hinnoissa, jotka käyttäytyvät nykyään toisin kuin kultahinnat. (Lähde: s. 64–65)


Tämä teksti perustuu Anwar Shaikhin Capitalism-teokseen. Myös yllä esitellyt käyräkuvaajat on lainattu kirjasta.

Shaikh käsittelee kapitalismin historiaa ja teoriaa pitkällä aikavälillä. Hän hyödyntää tilastollisia aineistoja aina vuodesta 1600 eteenpäin. Valtaosa aineistoista koskee saatavuuden ja laadun vuoksi Yhdysvaltoja. Shaikh arvelee kuitenkin havaintojensa pätevän pääpiirteissään kapitalismiin laajemminkin.

Shaikh selittää seikkaperäisesti, minkä vuoksi kapitalismi käyttäytyy juuri yllä kuvatuilla tavoilla. Mikäli pelkät kuvaajat eivät siis riitä sinulle, tartu kirjaan! Voit myös lukea tämän blogin muita kirjoituksia, joissa käsittelemme teoksen teoreettisempaa antia.

Pysyvä inflaatio on uusi ilmiö

Luku 1. Johdanto

Anwar Shaikhin Capitalism on 15 vuoden työn tulos. Teos on vaativa empiiris-teoreettinen työ, jonka kunnianhimoinen pyrkimys on perustaa taloustiede uudelleen vastaamaan kapitalistista todellisuutta.

Shaikhin lähtökohtana kapitalistisen talouden perusluonteeseen on epäjärjestys, siinä missä vallitsevan, yliopistoissa opetettavan taloustieteen perustana on järjestys, ajatus taloudellisten olosuhteiden itsensä rauhanomaisesti uusintavasta luonteesta. Shaikh ei kuitenkaan katso, etteikö yhteiskunnassa ja taloudessa olisi järjestystä, vaan luonteeltaan läpeensä ristiriitaisen kapitalismin järjestys syntyy epäjärjestyksestä.

Shaikh tekee kapitalismiteoriallaan eroa myös niin sanotun heterodoksisen taloustieteen edustajiin. Shaikh määrittelee heterodoksisen taloustieteen pyrkimykseksi korjata ortodoksisen, akatemioissa opetettavan taloustieteen virheitä.

Heterodoksisen taloustieteen suurimmaksi ongelmaksi hän katsoo, että se jakaa ortodoksisen taloustieteen kanssa saman teoriaytimen. Tämä käy ilmi kun tarkastellaan heterodoksisen taloustieteen perusteita: Kun ortodoksinen taloustiede puhuu täydellisestä kilpailusta, heterodoksinen puhuu epätäydellisestä kilpailusta, kun ortodoksinen puhuu täydellisestä informaatiosta, heterodoksinen puhuu epätäydellisestä informaatiosta. Tällöin pyrkimyksenä on pohjimmiltaan silloittaa ero täydellisyyksien ja epätäydellisyyksien välillä, eikä johtaa taloustieteen perusteita todellisuudesta.

Shaikh pyrkii siis perustamaan taloustieteen teoreettis-empiirisesti uudelleen, lähtökohtanaan kapitalistista järjestystä tuottava epäjärjestys. Tältä pohjalta Capitalism-kirjan tarkoitus voidaan jakaa neljään osaan:

1) Shaikhin mukaan kirjassa kehitetään realistista (real) kuvaa olemassa olevista kapitalistisista talouksista. Täydellinen-epätäydellinen-tyyppisten vastakohtaisuuksien ongelma on se, että teoria epätäydellisestä vaatii teorian täydellisestä. Tällöin korjaukset täydellisyyskuvitelmiin päätyvät vahvistamaan alkuperäisen teorian asemaa ja uskottavuutta, koska tästä näkökulmasta teorian rukkaaminen vaatii vain hienosäätöä.

Shaikhin käsitykset kapitalistisesta todellisuudesta johdetaan jatkuvalla moninaisella empirian ja teorian vuorovaikutuksella. Hän soveltaa erityisesti klassista poliittisen taloustieteen teoriaperinnettä kaikessa sen moninaisuudessaan (erityisesti Smith, Ricardo, Marx), mutta käyden myös läpi useita modernin talousteorian haaroja (esim. itävaltalainen, keynesiläinen, uusklassinen). Tulemme näkemään, kuinka Shaikhin työskentely perustuu empiirisvetoiseen analyysiin todellisuuden idealisointien sijaan.

2) Kirja pyrkii osoittamaan, että kapitalistinen talousjärjestelmä synnyttää voimakkaita säännönmukaisuuksia (patterns), jotka ylittävät historialliset ja alueelliset erityisyydet. Näitä säännönmukaisuuksia muokkaavat voimat eivät ole toisaalta “teräskiskoja” (steely rails) kuin “olosuhdekonstellaatioitakaan” (constellations of circumstance).

Tämän kapitalistisia voimia koskevan huomautuksen tarkoitus on luultavasti oikaista usein kapitalismiteorioihin liitettyjä stereotypioita, kuten että kapitalismin dynamiikka sinänsä tarkoittaisi historian määräävyyttä deterministisessä mielessä, tai toisaalta että kaikki olisi sattumanvaraista ja ennakoimatonta.

Kapitalismi tuottaa käytäntöjä puitteistavia ajassa liikkuvia rajoja, joiden kaltevuudet (gradients) määrittelevät mahdollisuuksia; mikä on helppoa ja mikä vaikeaa minäkin historiallisena ajankohtana. Ne ovat järjestelmän sisäisten pakotteiden (immanent imperatives), kuten “voittomotiivin” (profit motive) seurausta. Toiminta (agency) ja toimintaa määrittelevä laki (law) ovat samaan aikaan läsnä moniulotteisessa rakenteessa. Rakenne on itsessään syvästi hierarkkinen, jossa toiset voimat ovat toisia vahvempia.

3) Kirja pyrkii osoittamaan, kuinka systeeminen järjestys syntyy ja elää jatkuvasta epäjärjestyksestä (the resulting systemic order is generated in-and-through continual disorder). Epäjärjestys on kapitalistisen järjestelmän sisäinen mekanismi. Jatkossa tulemme näkemään, että epäjärjestys tarkoittaa esimerkiksi kapitalismin puitteissa käytävää “todellista kilpailua” (real competition), joka on yksi järjestelmän ylihistoriallinen laki.

Shaikh myös huomauttaa, ettei järjestys ole optimaalisuuden synonyymi, eikä epäjärjestys ole synonyymi järjestyksen poissaololle (absence of order).

4) Kirjan mukaan suuri osa kapitalismin aiheuttamista ilmiöistä voidaan selittää pienellä määrällä toimintaperiaatteita, jotka saavat todelliset seuraukset hakeutumaan jatkuvassa liikkeessä olevien keskusten ympärille. Tämä on kapitalistisen järjestelmän “turbulentin sääntelyn tapa” (mode of turbulent regulation). Tämä turbulentti sääntely ilmenee “toistuvina säännönmukaisuuksina” (the form of pattern recurrence).

Käsitteitä turbulentti sääntely ja toistuvat säännönmukaisuudet sovelletaan läpi kirjan empiirisesti ja teoreettisesti, sekä ne ovat kudottu kirjan rakenteeseen. Tämän vuoksi niitä on syytä tarkastella vielä hieman lisää.

Turbulentti sääntely ja toistuvat säännönmukaisuudet koskevat kapitalismin useita “gravitaatiotaipumuksia” (gravitational tendencies). Gravitaatiotaipumuksia on kahdenlaisia:

1) Ensimmäinen joukko koostuu tavaroiden hintoja, palkkatuloja, korkotasoja, voittoja ja vaihtokursseja kanavoivista taipumuksista. Näillä prosesseilla on kaksi puolta:
i) tasapainottavat taipumukset (esim. kilpailu), jotka syntyvät jatkuvasta rahallisten etujen hakemisesta ja joiden tarkoittamattomana seurauksena tulojen etsimistä motivoivat erot kaventuvat.
ii) muokkaavat taipumukset (esim. tuottavuus), jotka ohjaavat sitä, mitkä tasapainottavat taipumukset milläkin hetkellä ovat vaikuttavia.

→ Yhdessä nämä voivat esimerkiksi tarkoittaa, että tasapainottumisprosessi saa yksittäiset palkka- ja voittoasteet hakeutumaan vastaavien keskiarvojen ympärille. Työvoiman ja pääoman välisellä todellisella kilpailulla on tässä merkittävä rooli. Samaan aikaan keskimääräinen palkkataso riippuu tuottavuudesta, kannattavuudesta ja työnantajien ja -tekijöiden välisestä voimatasapainosta. Keskivoitto riippuu tuottavuudesta, palkoista ja pääomavaltaisuudesta.

2) Toinen joukko nousee järjestelmän turbulentista makrodynamiikasta, jolle on luonteenomaista laajentumisprosessi, kasvu- ja hidastumisaallot, jatkuva työttömyys ja jaksottaiset taantumat (mukaan lukien vuodesta 2007 alkanut kriisi). Voittomotiivi on jälleen oleellinen tekijä investointien, kasvun, työllisyyden, suhdannevaihteluiden ja jopa inflaation sääntelyssä.

On varmaan paikallaan huomauttaa, ettei Shaikh tässä kohtaa tarkoita tietoista sääntelyä, johon suomen kielen sana usein viittaa, vaan järjestelmän itsesääntelevää luonnetta.

Nämä taipumukset ja prosessit kuuluvat todellisen kilpailun piiriin, jossa voittomotiivi esittää keskeistä roolia.

Kapitalismin yleisten lakien kannalta todellisen kilpailun ja voittomotiivien suhdetta voi ymmärtää parilla näiden keskinäisiä suhteita avaavalla huomiolla.

Shaikh mainitsee, että ortodoksisen taloustieteen idealisoimalla täydellisellä kilpailulla on yhtä vähän tekemistä kapitalismin todellisen kilpailun kanssa, kuin baletilla sodan kanssa. Akatemioissa opetettavan taloustieteen täydellinen kilpailu viittaa tilanteeseen, jossa yritykset paremminkin kilvoittelevat keskenään jotta lähtökohtaisesti niukat resurssit tulisi käytettyä optimaalisesti ja kuluttajat saisivat mahdollisimman edullisia tuotteita. Tätä seuraten taloustieteen tarkoittama kilpailu liittyy yleisemmin blogauksen alussa mainittuun taloudellisten olosuhteiden rauhanomaiseen uusintamiseen. Ortodoksisesta taloustieteestä puuttuu ristiriidan ja konfliktin ulottuvuudet.

Todellisessa kilpailussa yritykset toimivat voittomotiivin johdattamina ja käyttävät kaikkia keinoja tehdäkseen mahdollisimman suuria rahamääräisiä voittoja: leikkaavat kustannuksia, pidentävät työaikaa, tehostavat työtä ja työprosesseja, sekä ottavat käyttöön ja kehittävät uutta teknologiaa tehostaakseen työtä ja tehdäkseen sitä tarpeettomaksi. Työläiset kilpailevat parhaiten palkatuista työpaikoista ja pääomat liikkuvat sinne, missä sille maksetaan korkeinta tuottoa. Kilpailuedut saavutetaan matalilla kustannuksilla, joka käytännössä tarkoittaa niiden teollisuuden- ja tuotannonalojen pärjäämistä kilpailussa, jotka voivat polkea palkat ja muut tuotantokustannukset mahdollisimman alas. Todellinen kilpailu on siis kaikkien sotaa kaikkia vastaan, bellum omnium contra omnes.

Todellinen kilpailu johtaa tendenssinomaiseen palkkojen, kustannusten ja voittoasteiden tasoittumiseen, mutta kuitenkin niin, että tasoittuminen tarkoittaa toisten haalimia suuria voittoja ja toisille lankeaa tappiot. Kaikkien sodassa kaikkia vastaan kenelläkään ei ole “oikeutta” voittoihin, vaan ne syntyvät raa’assa kilpailussa. Tämä näkemys eroaa uusklassisen taloustieteen käsityksistä, jossa voitot ovat luonnollinen ja ansaittu osa liiketoimintaa. Näin huomaamme mitä Shaikh tarkoittaa puhuessaan keskenään samaan aikaan operoivista mutta ristiriitaisista voimista. Järjestelmän sisäinen logiikka tuottaa järjestystä epäjärjestyksestä.

 

Luku 1. Johdanto